Vauhdin hurmaa ura-autoilla
Lasten ja varkkarien Suvipäivillä on vauhtia. Perjantaina vieraillaan liikennepuistossa ja lauantaina varkkarien ura-autoratakilpailua juontaa tunnettu formulaääni Matti Kyllönen.
Noin 40 metriä pitkällä ura-autoradalla on järjestetty useat SM-kilpailut. Lisäksi seurakuntayhtymässä vedetään neljää ura-autoiluun liittyvää kerhoa.
Matti Kyllönen on kaikkien tunteman formulaselostaja ja Crea sport tv-tuotantoyhtiön luotsaaja. Savitaipaleelta kotoisin olevalle Kyllöselle Lappeenranta on tuttu paikka.
– Olen aktiivinen SM-liigapelien seuraaja, ja käyn innolla katsomassa SaiPan otteluita monta kertaa vuodessa. Crea sport on hoitanut myös SM-liigan pelien tv-kuvauksen, Kyllönen kertoo.
Kansan Raamattuseuran työ tuli Kyllöselle tutuksi ennen urheilutoimittajan uraa. Hän oli aktiivisesti mukana järjestössä 60-luvun lopulla, ja toimi Suvipäivillä esimerkiksi telttamestarina. Edelleen hän seuraa valveutuneesti KRS:n ja sen työhön liittyvää uutisointia.
– On hienoa olla mukana Lappeenrannan päivillä, vedetään siellä oikein vauhdikas kilpailu, Kyllönen hehkuttaa.
Formulaselostajan pestiä Kyllönen mietti aikoinaan pitkään. – Toimittajan urani käynnistyi uutispuolella, josta Anssi Kukkosen houkuttelemana siirryin urheilun saralle, Kyllönen kertaa.
– Myöhemmin minua pyydettiin selostajaksi. Olin aina miettinyt, että paikkani on taustalla kulisseissa. Oli iso kynnys ottaa ratkaiseva askel, mutta houkutus kokeilla kuitenkin voitti. Rautaisten ammattilaisten rinnalla ryhdyttiin tekemään lähetyksiä.
– Se tuntui heti omalta jutulta, Kyllönen toteaa. – Olen saanut kunnian olla mukana hienoissa suomalaistunnelmissa, todistamassa Keke Rosbergin, Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen maailmanmestaruuksia.
Lappeenrannassa Kyllönen nauttii erityisesti kesäkaupungin tunnelmasta. – Mökiltä veneilen usein Lappeenrannan satamaan. Se on kesällä upea paikka!
Vauhdikas ura-autoratakilpailu Suvipäivillä lauantaina klo 14-18 välisenä aikana.
|