Hannu Päivansalo sanoi raamattutunnissaan mm. seuraavaa:
"Kun Paavali puhuu ylhäältä lähtöisin olevasta rakkaudesta 1. Kor 13:7, niin hän toteaa mm: ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo.” –
Kristinuskon keskeiset käsitteet, kuten armo, rakkaus ja usko, mitkä ovat olleet vahvasti esillä näilläkin päivillä, ylittävät kaikki rajat, koska niiden takana on kaikkivaltias Jumala, jonka mahdollisuudet ovat aina rajattomia.
Ja siksi Jumalan lapsen elämässä ei voi tulla vastaan myöskään sellaista rajaa, jonka kohdalla lukisi teksti: ”Toivo loppuu tähän!”
– No, tietenkin sitten, kun usko ja toivo ovat muuttuneet näkemiseksi, sitten saa toivo loppuakin. Mutta turvallisesti ja luottavaisesti eteenpäin katsova toivo kuuluu tähän aikaan, arkisten koettelemusten, epävarmuuden, kipujen ja myrskyjenkin keskelle.
2 Kor 4:8 Paavali viittaa omaan ja työtovereittensa ahdinkoon toteamalla: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia.”
Toisin sanoen tuossa tilanteessa näköpiirissä ei ollut muuta kuin ahtautta. Mitään käsitystä tai neuvoja siihen, miten selvitä eteenpäin, ei ollut käytettävissä. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna raja tuli vastaan umpikujassa. – Mutta tuollaisessakin tilanteessa Jumalan lapsella on jäljellä yksi asia – toivo. Emme ole toivottomia! – Ja silloin kun ollaan osallisia elävästä toivosta, ei raja tule vastaan edes umpikujassa.
