Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Suvipäivät 2012
Seurakuntaseminaari
Tule talkoisiin
Suvipäivät 2011

Riisu kengät jalastasi

Hannu Päivänsalo Sanan Suvipäivillä Mäntsälässä 2009.
- Joka päivä kuusi nuorta jää mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja samasta syystä alle 30-vuotiaiden eläkkeelle siirtyneiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut tällä vuosikymmenellä.

 

 

Näillä tilastoilla aloitti rovasti Hannu Päivänsalo raamattutuntinsa Sanan Suvipäivillä.

 

 

 

Raamattutunti käsitteli sitä, miten me joudumme elämässemme riisumaan paljon pois erilaisia asioita.

 

 

 

Tunnin loppu oli väkevä:

 

 

 

- Ennen lopullista, rajan toisella puolella tapahtuvaa kohtaamista, ei ole riisuttu vain kengät. Silloin on riisuttu kaikki. – Paljaana tänne synnytään ja paljaana täältä kerran lähdetään. Mitään emme voi mukaan ottaa. Mutta mitään tähän maailmaan kuuluvaa emme myöskään tarvitse.

 

 

 

- Tarvitsemme elävää yhteyttä ylösnousseeseen, elävään Vapahtajaan. Sitä, että hän saa mahdollisuuden tarttua elämäämme, nostaa ja kantaa perille asti.

 

 

 

Tulosta koko raamattunti oheisesta asiakirjasta.

 

 

 

 

 

Hannu Päivänsalon raamattutunti Sanan Suvipäivillä 2009

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule lähettäjäksi

    Seurakuntapalvelut

  • Kaiken keskellä Jumala
  • Valo loistaa pimeydessä -monologi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435