Tahtoa ja talenttia

Tietämättömän aarreaitta Google kertoo Markku Niinimäen olevan Pekingin paraolympialaisten keihäänheiton kultamitalisti, vuoden vammaisurheilija 2003 ja 2006, Vuoden Markku 2007 ja Mäntsälän kunnallisvaalihistorian tehokkain ääniharava. Sama mies on luvannut olla mukana kesän Sanan Suvipäivillä. (-lehti)

Pyöräilen sovitulle tapaamispaikalle pitkin Markku Niinimäen raittia. Keihäsmies sai syksyllä kunnalta paraolympiamenestyksensä kunniaksi oman kadun, joka johtaa - minnepä muuallekaan kuin - urheilukentälle.

Kisamenestyksen myötä vaalean vammaisurheilijan kasvot tulivat taatusti tutuiksi kaikille mäntsäläläisille. Niinimäki heitti kultaa keihäässä ja kuulantyönnöstä heltisi hopeamitali. 42-vuotias mies päätti uransa huippu-urheilijana Pekingin palkintopalleille.

– Kultamitalia lähdin sieltä hakemaan, mutta olin jo etukäteen päättänyt, että sitten lopetan. Nämä kisat olivat hieno päätös uralle, etenkin kun menestys oli tavoitteiden mukainen.

– Oli hyvä, että ura ei päättynyt pakon edessä. Monien urheilijoiden ura loppuu vakavaan loukkaantumiseen, joka tekee jatkamisesta mahdotonta. Se on taatusti kova ja katkera paikka. Minä sain lopettaa omasta tahdostani ja lajin huipulle.

Urheilun parissa Niinimäki jatkaa kuitenkin edelleen. Taskussa on tuore nuorisovalmentajan tutkinto ja hän tekee työtä nuorten urheilijoiden kanssa erilaisissa projekteissa.

– Vedän Talent-ryhmää, jossa on mukana 13-17 -vuotiaita nuoria. Tie tähtiin -hanke puolestaan keskittyy uusien urheilulahjakkuuksien löytämiseen. Haluan olla nuorille esikuvana ja apuna.

Keskustelun aikana käy selväksi, että vammaisurheilun tulevaisuus on Niinimäelle sydämen asia. Mies itse tutustui vammaisurheiluun jo 80-luvun lopulla vammauduttuaan liikenneonnettomuudessa vain 18-vuotiaana. Onnettomuus muutti liikunnallisen motocross-pojan suunnitelmia: laji vaihtui toiseksi, mutta urheilu säilyi elämässä.

– Vammaisurheilu oli minulle aluksi tietenkin aivan vieras maailma. Suhtauduin siihen jopa vähän epäillen ja ajattelin, että tuskinpa siellä kummoisia tuloksia tehdään.

Hän sai kuitenkin huomata olleensa väärässä: vammaisurheilussa pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin urheilussa, ja tuloksiin pääseminen vaatii sinnikästä harjoittelua. Aluksi hän pelasi pyörätuolikoripalloa ja tennistä, mutta vuonna 1998 lajiksi valikoitui yleisurheilu.

– Kyllähän sitä pikkupoikana tuli paljonkin kokeiltua, että kuka saa lumipallon heitettyä kaikkein korkeimmalle. Heittokäsi oli siis olemassa.

Keihäs ja kuula tuntuivat heti omilta lajeilta, ja tuloksia alkoi syntyä. Kaikkiaan Niinimäelle kertyi uran aikana 11 arvokisamitalia.

Kaksi kertaa vuoden vammaisurheilijaksi valittu Niinimäki on vahva vammaisurheilun puolestapuhuja. Hän toteaa, että urheiluhullut suomalaiset ovat ottaneet myös vammaisurheilun omakseen ja seuraavat sitä mielenkiinnolla.

– Kun jossakin lajissa tulee menestystä, niin se tietää median huomiota ja palstamillimetrejä. Ja jos menestystä ei tule, lajia ei juuri huomata. Tässä me vammaisurheilijat olemme ihan samalla viivalla muiden urheilijoiden kanssa – ja se on ihan reilua.

Niinimäki kertoo, että vammaisurheilun arvostus on kasvanut vuosien varrella. Se merkitsee myös parempia mahdollisuuksia eri lajien harjoitteluun: välineet, matkustajat ja valmennus maksavat, joten sponsoreita tarvitaan. Niinimäki antaa kiitosta myös valtiolle, joka tukee huippu-urheilijoita apurahoin.

Vammaisurheiluun on historiassa suhtauduttu vähättelevästi: sitä on pidetty lähinnä harrastustoimintana ja kuntoutuksena. Nykyään asenteet ovat toisenlaiset: esimerkiksi paraolympialaisiin osallistuu kilpailijoita noin kahdestasadasta maasta ja vammaisurheilijat ovat vakavasti otettavia huippu-urheilijoita siinä missä vammattomatkin. Myös urheilijoiden tekemät tulokset kertovat omaa kieltään siitä, että lajeja harjoitellaan tosissaan.

– Esimerkiksi maailman huipputason pyörätuolikelaajat taittavat maratonin noin 31 kilometrin keskituntinopeudella. Siinä vauhdissa ei moni pysyisi mukana polkupyörälläkään.

Aktiiviurheilulta jäänyttä aikaa Niinimäen elämässä täyttää nykyään kunnallispolitiikka.

– Olin lähdössä mukaan jo vuoden 2006 eduskuntavaaleihin, mutta sitten peräännyin. Silloin urheilu ja paraolympialaisiin valmistautuminen tuntuivat tärkeämmiltä, enkä halua tehdä asioita puoliteholla. Viime syksyn kunnallisvaaleissa olin sitten täysillä mukana.

Kansansuosio yllätti keihäsmiehen: hän oli ajatellut, että läpipääsyyn vaadittavat 80 ääntä hän ehkä saa kokoon, mutta uurnilla Niinimäelle antoi äänensä 323 mäntsäläläistä. Tuolla äänimäärällä mies nousi Mäntsälän kunnallisvaalihistorian äänikuninkaaksi.

– Minulle on tärkeää olla vaikuttamassa kotikunnan asioihin. Erityisesti haluaisin pitää huolta nuorista, heidän mahdollisuuksistaan liikkua ja saada mielekästä sisältöä elämään. Toinen ryhmä, jonka asioista kannan huolta, ovat vanhukset.

Niinimäki on asunut Mäntsälässä yli kymmenen vuotta. Hän kuvaa kotikuntaansa kasvavaksi paikkakunnaksi, jossa on kuitenkin säilynyt tietty maalaishenkisyys.

– Pinta-alaltaan laajan Mäntsälän kylät ovat vireitä, sieltä löytyy intoa ja yhteishenkeä. Jos jotain voisin täällä kehittää, haluaisin tuoda kuntaan lisää erikoisliikkeitä. Nyt me mäntsäläläiset kannamme euromme Helsingin ja Lahden kauppoihin.

Kesäkuun toisena viikonloppuna 2009 Mäntsälän urheilukentän reunalle nousee Sanan suvipäivien teltta. Perjantai-iltana 12.6. ollaan koolla teemalla Matkakertomuksia, ja Markku Niinimäki on lupautunut mukaan kertomaan omasta matkastaan urheilun huipulle.

– Palkintopalleille pääsemisessä on kysymys motivaatiosta ja harjoittelusta – mutta siinä on kysymys myös lahjakkuudesta. Ilman lahjakkuutta ei terävimpään kärkeen ole asiaa, vaikka kuinka raataisi treeneissä.

Niinimäki tunnustaa, että Sanan suvipäivät eivät ole hänelle ennestään tuttu tapahtuma.

Kiinnostuin kuitenkin mahdollisuudesta olla mukana, kun omassa kotikylässä tapahtuu. Vaikuttaa siltä, että tästä on tulossa iso tapahtuma, joka näkyy ja kuuluu Mäntsälässä!