|
|
 |
Suvipäivät 2009
Sanan Suvipäivät pidettiin Mäntsälässä 12.14.6.2009. Teemana oli "Yhtä matkaa".
|
Kansan Raamattuseura kiittää
 Tahdomme kiittää kaikkia talkoolaisia, ohjelman suorittajia, päätoimikunnan ja ohjelmatyöryhmän jäseniä sekä erityisesti Mäntsälän seurakuntaa ja Mäntsälän kuntaa erinomaisesta yhteistyöstä juhlien hyväksi.
Lue lisää
|
|
Riisu kengät jalastasi
 - Joka päivä kuusi nuorta jää mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja samasta syystä alle 30-vuotiaiden eläkkeelle siirtyneiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut tällä vuosikymmenellä.
Lue lisää
|
|
Kenen saappaissa kuljet?
 - Tuntuvatko toisen ihmisen sandaalit, saappaat tai korkokengät kevyemmiltä, kauniimmilta, kestävämmiltä, puhtaammilta tai hengellisemmiltä kuin omani? Tätä kyseli Maija Nyman raamattutunnillaan Sanan Suvipäivillä.
Lue lisää
|
|
Sielusi pelastuminen on kaikkein tärkeintä
 - Herää näkemään kaiken rikkauden, hyvinvoinnin, rahanhimon, omistamisen ja aina vain enemmän omistamisen keskellä, että Sinä itse olet se todellinen rikkaus. Näin totesi toiminnanjohtaja Hannu Nyman sunnuntain juhlamessussa.
Lue lisää
|
|
Kristus-päivän lippuja lavan täydeltä
 Lauantai-illan päätilaisuuden alussa lavan täyttivät Kristus-päivästä tutut kuntien vaakunaliput. Kyse ei ollut lokakuun 2008 tapahtuman uudelleen lämmittämisestä, vaan liput kertoivat, että Turusta lokakuussa 2008 lähetetty rukouksen viesti jatkaa kulkuaan eri puolilla maata.
Lue lisää
|
|
Viimeinkin Raamatun käyttöohje!
 Raamattuko vaikeaselkoinen kirja? Kieltämättä sen kansien välistä löytyy yhtä ja toista päätä vaivaavaa. Parhaiten iso kirja avautuu käyttöohjeen avulla. Uuden testamentin eksegetiikan professori Lauri Thurén on kirjoittanut kirjan nimeltään Raamatun käyttöohje.
Lue lisää
|
|
Eliina Heinonen vauhdissa
 Kansan Raamattuseuran piirissä on sen alusta asti ollut monia julistajia, joista käytetään nimitystä evankelista. Eräs tämän hetken julistajista ja evankelistoista on Eliina Heinonen.
Lue lisää
|
|
|
 |
|
|